Categories
TÄÄLTÄ KAIKKI ALKOI

Uuden odotusta

Uusi perheenjäsen, toinen rescuekoira, on saapumassa pian Suomeen! Varauksen jälkeen meni joitain päiviä, kunnes saapumispäivämäärä Suomeen varmistui. Saimme sähköpostiin tarkemmat tiedot, mitä kaikkea olisi hyvä olla mukana, kun häntä haetaan.

Hän tulee ns. koirabussilla Suomeen muiden rescuekoirien kanssa, jotka ovat saaneet Suomesta kodin tai väliaikaisen kotihoitopaikan. Suomessa olevat rescueyhdistykset tekevät näin yhteistyötä ja saavat bussin täyteen noin kuukauden välein.

Prosessi tuntui tällä kertaa todella hyvältä, niiden lukuisten pettymysten jälkeen, joita oli edellisellä kerralla. Silloin tarvitsimme aikalisän. Tuntui, ettei mikään ollut riittävää.

Olimme juuri käyneet Romanian koiratarhalla, yhdessä niistä, ja aloittaneet adoptioprosessin uudelleen – ajatuksena adoptio juuri Romaniasta.

Olimme olleet koiratarhaan yhteydessä, jos tutustuminen olisi mahdollista. Ja valmiita myös auttamaan kyseisenä päivänä tarvittavalla tavalla. Siellä olikin silloin pentukuvaukset työnalla, joten mikäs sen ihanampaa!

Halusimme nähdä Romanian koiratarhan, verraten sitä Espanjan tarhoihin, joista olimme nähneet useamman. Oli auttamatta selvää, että vapaaehtoisten puute oli erilaista. No, kun vapaaehtoisena voi päättää kohteen, kukaan ei ihmettele, miksi yksi maa vetää toista paremmin.

Tämä on tietenkin äärimmäisen surullista koirille, jotka eivät tämän vuoksi pääse välttämättä koskaan tarhan ulkopuolelle, ennen uutta kotia.

Uusi rescuekoira tulee tarhaoloista, joissa hän on voinut olla viimeiset neljä vuotta sisarustensa kanssa, joista osa on jo saanut kodin. Puolet ovat vielä tarhalla. Hän on uteliain ja rohkein jäljellä olevista sekä kiinnostunut ihmisistä, ottaen namuja kädestä ja heiluttaen iloisesti häntää ihmisten läsnäollessa.

Olemme valmiita antamaan hänelle aikaa ja rohkaisua.

Ajattelemme hänen olevan 4-vuotias pentu, jolle koko koiratarhan ulkopuolinen maailma on vieras ja pelottava. Voi olla, että hän rohkaistuu jo päästessään stressaavasta tarhaympäristöstä rauhalliselle alueelle asumaan, reippaan koirakaverin näyttäessä esimerkkiä.

Tai voi olla, että kaikki on todella pelottavaa todella pitkään.

Aika näyttää.

Nyt olemme vain todella onnellisia, että yksi koira pääsee pois tarhaolosuhteista, kasvamaan ja kehittymään omaksi persoonakseen kannustavassa, turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *