Categories
TÄÄLTÄ KAIKKI ALKOI

Täältä kaikki alkoi

Lämpimässä maassa kaukana lumesta pohdimme kodin antamista rescuekoiralle – ensimmäistä kertaa. Rotukoiramme oli menehtynyt syöpäsolukasvaimeen muutama vuosi aiemmin. Olisiko nyt aika?

Kyllä!

Koti oli tuntunut tyhjältä pitkään ilman tassujen ääniä, nuuhkutuksia, yhteisiä lenkkihetkiä ja sitä tuttua koirarutiinia.

Halusimme nyt myös auttaa alueella olevia kodittomia koiria. Koiria ja kissoja hylätään, kyseisellä alueella, kaduille ja tarhojen edustoille yhä sadoittain joka vuosi.

Erityisesti mustat isommat koirat jäävät tarhoille huomattavasti muita useammin. Alueella on jopa järjestetty mustan lemmikkieläimen kampanjapäiviä, tuomaan tätä ilmiötä esille.

Mustien koirien suuri määrä rescuetarhoilla johtuu useista syistä:

Black Dog Syndrome tarkoittaa tiedostamatonta ennakkoluuloa, jossa mahdolliset adoptoijat ohittavat mustat koirat ja kiinnittävät helpommin huomiota vaaleampiin koiriin. Mustien koirien ilmeitä ja olemusta voi olla myös vaikeampi lukea hämärissä kenneleissä, eivätkä ne aina erotu kuvissa yhtä hyvin sosiaalisessa mediassa. Tämän vuoksi ne voivat joutua odottamaan omaa kotiaan jopa neljä kertaa pidempään kuin vaaleammat koirat.

Valintamme oli selvä.

Tämä musta hurmuri leikki nätisti muiden pentujen kanssa samassa isossa aitauksessa. Hän oli tuolloin 6 kk ja palautunut jo ensimmäiseltä perheeltä takaisin samalle tarhalle. Oli kuulemma kasvanut lapsiperheelle liian isoksi. Ja äidin mukaan oli allergiaakin esiintynyt.

Tiedä näistä. Mutta jouduimme joka tapauksessa suurempaan syyniin, koska eivät he halua koirien tulevan takaisin perheiltä. Meiltä kysyttiin moneen kertaan, mitä teemme, jos koira kasvaa “liian isoksi”?

Vakuutettiin meillä olevan tilaa hänelle, kasvoi miten suureksi tahansa. Tassujen perusteella ei kuitenkaan ihan 30 kg jässikkä ollut kehittymässä. Ja vaikka olisikin, se olisi perheenjäsen, sitten vain enemmän ruokaa ja lenkkiä arkeen.

Haastattelu paikan päällä meni ilmeisesti hyvin, koska hänet varattiin meille samalta istumalta. Saimme luvan hakea tämän hurmurin viikon kuluttua, kun sterilointi ja eläinlääkäritarkastus oli tehty ennen kotiutumista.

Emme malttaneet odottaa..!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *