Hän tulee ns. koirabussilla Suomeen muiden rescuekoirien kanssa, jotka ovat saaneet Suomesta kodin tai väliaikaisen kotihoitopaikan. Suomessa olevat rescueyhdistykset tekevät näin yhteistyötä ja saavat bussin täyteen noin kuukauden välein.

Prosessi tuntui tällä kertaa todella hyvältä, aikaisempien pettymysten jälkeen, joita oli edellisellä kerralla. Silloin tarvitsimme aikalisän.

Olimme juuri käyneet Romanian koiratarhalla, yhdessä niistä, ja aloittaneet adoptioprosessin uudelleen – ajatuksena adoptio juuri Romaniasta.

Olimme olleet koiratarhaan yhteydessä, jos tutustuminen olisi mahdollista. Ja valmiita myös auttamaan kyseisenä päivänä tarvittavalla tavalla. Siellä olikin silloin pentukuvaukset työnalla, joten mikäs sen ihanampaa!

Halusimme nähdä Romanian koiratarhan, verraten sitä Espanjan tarhoihin, joista olimme nähneet useamman. Oli auttamatta selvää, että vapaaehtoisten puute vaikutti kaikkeen. Kun vapaaehtoisena voi päättää kohteen, kukaan ei ihmettele, miksi yksi maa vetää toista paremmin.

Tämä on tietenkin äärimmäisen surullista koirille. He eivät tämän vuoksi pääse välttämättä koskaan tarhan ulkopuolelle, edes lyhyelle lenkille, ennen uutta kotia.

Meidän uusi rescuekoiramme tulee tarhaoloista, joissa hän on ollut viimeiset neljä vuotta sisarustensa kanssa. Osa sisaruksista on jo saanut kodin ja emo myös. Puolet sisaruksista ovat vielä tarhalla. Hän on uteliain ja rohkein jäljellä olevista sekä kiinnostunut ihmisistä, ottaen namuja kädestä ja heiluttaen iloisesti häntää ihmisten läsnäollessa.

Olemme valmiita antamaan hänelle aikaa ja rohkaisua.

Ajattelemme hänen olevan 4-vuotias pentu, jolle koko koiratarhan ulkopuolinen maailma on vieras ja pelottava. Voi olla, että hän rohkaistuu jo päästessään stressaavasta tarhaympäristöstä rauhalliselle alueelle asumaan, reippaan koirakaverin näyttäessä esimerkkiä.

Tai voi olla, että kaikki on todella pelottavaa todella pitkään.

Aika näyttää.

Nyt olemme vain todella onnellisia, että hän pääsee meille, pois tarhaolosuhteista, kasvamaan ja kehittymään omaksi persoonakseen kannustavassa, turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä.

Kodin valmistelua uutta rescuekoiraa varten

Meillä oli paljon jo valmiina, mutta muutamia lisävarustuksia haluttiin hankkia: uusia hihnoja, erilaisia valjaita hakupäivää varten ja autoihin koirille lisää turvavöitä. Myös lisäturvakamera ja huoneen jakaja on tulossa postin mukana.

Emme saanet selville, miten hän tykkää nukkua tarhaoloissa: sisällä kopissa, kopin päällä tai vaikka pitkin pituuttaan maassa. Tämä olisi vaikuttanut siihen, minkälaisia nukkumisolosuhteita olisimme osanneet järjestää valmiiksi.

Koska uusi tulokas on varmasti peloissaan ja väsynyt, toimme hurmurin vanhan lentohäkin rauhalliseen tilaan, josta olisi kuitenkin näkyvyys päivän askareisiin. Hän voisi sieltä rauhassa seurata, jos ei jännitä liikaa.

Lentohäkki tuntuu ihan älyttömän isolta. Se on ollut myös varastossa Suomeen tulon jälkeen. Hurmuri ei tykännyt siitä lainkaan vaan tasaiset ja avoimet pedit, sohvat ja matot ovat erityisesti hänen mieleen. Aina ollut. Jos pään saa vielä koholle pidempiä nokosia varten, niin se on parasta!

Lentohäkki on noin metrin syvä ja 67-68 cm korkeus- ja leveyssunnassa. Uuden tulokkaan säkäkorkeus on noin 45-50 cm. Tilaa siis riittää. Pitää myydä lentohäkki tarpeettomana, jos tulokas ei tykkää siitä. Jätettiin myös häkin ovi tarkoituksella pois kokoamisvaiheessa, ettei se heilu siinä mennen tullen.

Sitä jotenkin yrittää valmistautua, vaikka ei oikein voi. Tulokas tulee itse lopulta näyttämään mitä hän tarvitsee ja missä hän erityisesti viihtyy ja mikä luo turvallisuuden tunnetta. Ehkä hän ohittaa häkin täysin ja luikkii sängyn alle tai vaatehuoneen perälle turvaan. Aika näyttää.

Tärkeintä on tällä hetkellä turvallisuuden huomiointi ja koiruuksien erilliset tilat aluksi. Kaikkea ehtii sumplia sitten myöhemmin, kun näkee mille on tarvetta.

Onpa ihanaa, kun tulokas saapuu!

The post Uuden odotusta appeared first on DoggoFren.

Mietin, miten hän ottaa lennon, Suomen luonnon ja lumen vastaan?

Lentokoneen ruuma tuntui hurjalta paikalta, mutta lippua varatessa ystävällinen aspa huojensi oloani. Hän kertoi, miten ruumassa on samat olosuhteet kuin matkustamossa, mutta vain pimeää. Tämä oli hänen mukaan parempi, koska monet koirat nukkuvat silloin rauhassa, lämpimässä ja pimeässä matkan ajan. Tuudittauduin hänen sanoihinsa.

Lentokentällä Espanjan puolella oli olematon tarkastus eikä häkkiin edes katsottu. Nippusiteillä vain kaikki kiinni ja koneeseen. Suomen puolella asian laita oli toisin. Tietenkin. Meidät ohjattiin erilliseen tilaan koiran vastaanottoa varten. Siellä avattiin nippusiteet, koira otettiin ulos lentohäkistä, tarkastettiin passit, siru ja paperit. Oikein ystävällistä toimintaa, jämäkkää ja nopeaa. No, Suomi.

Hurmurin iloisuuteen ja rohkeuteen jälleen luottaen, ajateltiin kaiken menevän Suomessa hyvin. Oli aika suunnata julkiseen liikennevälineeseen ja matkata kohti määränpäätä.

Suomeen kotiutuminen

Suomen keväinen luonto oli meitä vastassa. Ja tuttavuutta saatiin tehdä heti luonnon eläinten kanssa, jotka viipotti omakotitaloalueen pihapiirissä.

Parasta taisi olla kuitenkin metsässä vaeltelu ja uudet vesialueet, joilla kahlata. Leikkikavereita olikin sitten vaikeampi löytää.

Vuodenajat vaihtuivat ja lumi oli hassu, kun se peitti hyvät hajut alleen.

Lumihepuleja saatiin, kun löydettiin tossut. Muutoin anturat jäätyi niin, ettei päästy eteenpäin kuin parisataa metriä. Sitten alkoi vuoronperään tassujen nostelu. Mutta kun tossut on jalassa, mikään ei pidättele lumessa tätä hurmuria!

Kovat muoviset lelut alkoi myös vaihtua pehmeisiin leluihin. Lopulta kelpasi ainoastaan kämmenen kokoiset pehmolelut, joita hän esittelee kaikille, myös edelleen meille, joka päivä.

Tosiystävää ei vieläkään ollut löytynyt.

Tämä teki meidät usein surulliseksi, kun näimme miten leikkisä hän edelleen oli. Ikää alkoi olla nyt yli 5 vuotta ja monia leikkivuosia vielä jäljellä.

Vastaantulevat koirat usein alkoivat haukkumaan samantien eikä ollut ajatustakaan pysähtyä. Hurmuri ei haukkunut koskaan takaisin. Hihnakaan ei koskaan kiristynyt, kun hän käveli rauhallisesti kaikkien ohi ihmetellen, mitä ne mesoaa.

Alueella lyllertävä vanha beaglerouva oli hurmurin mieleen, mutta harvemmin tiemme kohtasivat. Joitain leikkihetkiä he ovat kuitenkin saaneet viettää.

Aloimme tositarkoituksella miettiä uutta rescuekoirakaveria hurmurille.

Aloitimme lopulta läpikäymään Suomessa olevia rescueyhdistyksiä. Oli selvää, että se olisi rescue. Meillä oli jälleen tilaa ja vakiintunut elämäntilanne sekä aikaa ja kärsivällisyyttä uudelle perheenjäsenelle.

Jouduimme kuitenkin kohtaamaan paljon pettymyksiä adoptioprosessien aikana. Useimmiten saimme vastauksen, että hakijoita oli paljon ja kyseinen rescuekoira oli jo varattu.

Joidenkin yhdistysten prosessiin kuuluu hakulomakkeen jälkeen monia haastatteluja puhelimitse tai videon kautta, jotkut olisivat tulleet kotiin saakka tarkistamaan miten perhe elää. Liian monien pettymysten jälkeen otimme aikalisän. Ei tämä voinut olla näin vaikeaa, ajateltiin. Koimme meillä olevan osaava ja lämmin koti sekä reipas koirakaveri valmiina, mutta tuntui, ettei mikään ollut riittävää.

Pohdittiin, että palataan tähän ehkä myöhemmin uudelleen.

The post Rescuekoiran lento Suomeen appeared first on DoggoFren.

Koska meidän hurmurin mielestä kaikki oli kivaa, oli helppo tehdä tuttavuutta muiden koirien kanssa. Tämä ihana pentu oli meillä useamman päivän hoidossa, jotta hänen äippä sai tarvitsemaansa lepoa pentuenergiasta.

Meidän rescuekoira ei ensin ollut ihan varma, halusiko pennun jäävän, joten ensimmäiset tunnit sisätiloissa meni pentua vältellen. Omaan rauhaan vetäytyen.

Ei kuitenkaan päästy edes seuraavan vuorokauden puolelle, kun hurmuri alkoi innostua tilanteesta ja leikittää pentua. No, leikistä ei tullut sitten enää loppua. He leikki sisällä, ulkona ja välimaastossa – kunnes oli aika syödä tai nukkua. Pentu katsoi monissa asioissa hurmurista mallia.

Hurmurista kuoriutui enemmän vedessä kahlaaja kuin uinnista nauttiva. Keppien haku vedestä on ilmeisen hauskaa, mutta muuten voi kahlailla mukavalla hietikolla.

Elämä sai uuden käänteen, kun bestis löytyi. Hän oli meillä pidempään.

Seikkailut bestiksen kanssa

Bestiksen tullessa taloon, alkoi ensin samanlainen välttely-tekniikka kuin pennun kanssa. Ei kuitenkaan koskaan vihamielistä käytöstä, vaan tarkkailevaa ja ensin omaan rauhaan hakeutuvaa.

Hurmuri on aina ollut hyvin vieraanvarainen, ja lopulta myös bestiksen kanssa jaettiin pedit, lelut ja huomio, sulassa sovussa. Parasta taisi olla yhteiset leikkihetket. He makoili päivittäin lattialla yhdessä leikkien eikä loppua meinannut tulla.

He tutkivat kaikkia asioita yhdessä naapuruston menoista lähtien, hiekan alla tuoksuviin asioihin saakka. Lopulta nukahdettiin lähekkäin päivän tutkimuksista uupuneina.

Huomasimme bestiksen myötä, miten kovasti he nauttivat toistensa seurasta.

Leikkien ohessa he putsasivat toinen toisiaan, vetelivät lenkkipoluilta turkkiin tarttuneita neulasia toisiltaan ja putsasivat toistensa korvia.

Sydän oli pakahtua..!

The post Rescuekoiran seikkailut Espanjassa appeared first on DoggoFren.

Meillä oli hyvät suunnitelmat eroahdistuksen varalle, mutta ne oli turhia. Tämä hurmuri ei välittänyt, että jäi kotiin ilman meitä. Ei koskaan haukkunut eikä suuremmin tuhonnut mitään.

Ajateltiin, ettei näin kilttiä koiraa voi ollakaan.

Ulkona hän teki pidempään tarpeensa aina asfaltille, se oli ilmeisimmin tutumpaa tassujen alla kuin ruohikko. Hurmuri kävi aina innokkaasti nuuhkimassa ruohikolla, mutta palasi aina asfaltille tarpeiden tekoon.

Kun omat korttelit alkoi olla nuuhkittu, siirryimme pikkuhiljaa pidemmille lenkeille. Kotimme takapihalta nousi suoraa nämä ihanat vuoristot. Oli sydäntä lämmittävää nähdä, miten hän nautti olostaan, kirmaamisesta ja satunnaisista sadelätäköistä, jotka tuottivat suurinta riemua..!

Myös lapset olivat hänestä ihanaa seuraa. Häntä alkoi huiskimaan heti, kun kuuli vieraidenkin lasten lähestyvän.

Leluista pallot olivat ensimmäisen vuoden ajan huippujuttu! Voi että miten paljon niillä palloilla leikittiin ja hän piti niitä tassujen välissä ihastellen. Hän pystyi viihdyttämään itseään tennispalloilla pitkään..!

Valkoiset pesäpallot punaisella tikkauksella puolestaan tuhoutui samantien, kun hurmuri osasi purkaa tikkaukset siististi pois. Tennispallot oli hitti, ja monet muoviset joustavat lelut. Pehmoleluista hän ei (vielä) välittänyt lainkaan.

Sisäsiisteys tuli ajan myötä, mutta aika nopeasti kuitenkin ensimmäisten kuukausien aikana.

Muistan hassun kerran, miten hän makoili kyljellään olohuoneen viileällä kaakelilattialla ja huomasin kusilammikon muodostuvan hänen eteensä. Antoi tulla vaan makoilun lomassa.

Kun hurmuri ymmärsi, että ulos tehdään, niin alkoi myös “hälyttämään” pissihätää, kun oli tullut juotua tavallista enemmän: meni tuijottamaan ulko-ovea tai nojaamaan sitä vasten ja lähdettiin silloin pikaisesti pihalle.

Nämä oli ihania hetkiä, kun löydettiin jo alkutaipaleella yhteisiä kommunikoinnin tapoja ja hän alkoi luottaa, että ymmärrämme.

Haasteet ensimmäisen vuoden aikana rescuekoiran kanssa

Hurmurin ollessa pentu, kaikki piti tietenkin opettaa alusta alkaen.

Haastavinta alussa oli se, että edellinen perhe ei ilmeisimmin ollut opettanut hänelle vielä mitään. Ja kun tämä yli 10 kg kokoon kasvanut pentu yritti hypätä monta kertaa päivässä innoissaan hartioille, niin naarmujahan siinä tuli.

Innokas näykkiminen hyppimisen ohessa oli myös saman tien läsnä.

Kouluttamisen polulla oli paljon asioita, mutta nokkelana koirana hän oppi nopeasti. Johdonmukaisuus ja herkut olivat avainasemassa.

Saimme aloitettua pikku hiljaa ensimmäisten viikkojen aikana sillä, että hyppiminen ei tuottanut hänelle hänen toivomaa tulosta. Siitä oli lähdettävä jo hänen kokonsa puolesta.

Remmissä kävely oli myös yhtä innokasta kuin kaikki muukin hänen maailmassaan – oli niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei meinannut pysyä karvoissaan.

Rescuetarha oli antanut meille käteen koirankouluttajan yhteystiedot jo valmiiksi. Ajateltiin ensin tehdä itse niin pitkälle, kuin osattiin. Olimme peruskouluttaneet koiria kuitenkin jo ennen tätä.

Kouluttamista helpotti, että hän oli erittäin vastaanottavainen herkuille. Käytiin toisinaan myös yhdessä valitsemassa kivoja uusia leluja.

Totuteltiin myös siihen, että ulos mennään leikkimään ja riehumaan ja kotona ollaan ensisijaisesti rauhassa leväten.

Koska kaikki oli kivaa hänen maailmassaan, myös autoreissut oli iloinen tapahtuma. Kohteessa oli aina uutta tutkittavaa, mikä vei energiaa, ja sitten oli taas leppoista lepoaikaa luvassa.

Meidän onni taisi olla ympäristö, jossa elimme, ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Ne tuntui olevan ensimmäisen rescuekoiran luonteen kannalta yksi valttikortti.

Meitä auttoi myös alueen isot koirapuistot, joissa hän pääsi leikkimään muiden kanssa. Hän oli pitkään puistojen pelle, innokkaana kaikesta, ja sai muut nauramaan vain olemalla oma itsensä.

Koen tärkeimmäksi kuitenkin sen ajan ja kärsivällisyyden, joka hänelle annettiin. Tuntui ensin, että eikö se nyt millään rauhoitu, kun intoa puhkuen elettiin päivästä toiseen. Kuukaudesta toiseen. Ja lopulta vuodesta seuraavaan.

Hän nukkui kuitenkin aina läpi yön hienosti ja osasi rauhoittua, kun energiaa oli purettu. Seuraavana päivänä hän oli taas valmis seikkailuihin, jonka jälkeen pötköteltiin rauhassa sohvalla.

Oli niin antoisaa katsoa, miten hän nautti pennusta saakka kaikesta, mikä tuli vastaan. Mikä voisi olla sen parempaa? Päästä pois koiratarhalta jo nuorena mustana koirana, jonka tulevaisuus oli vaakalaudalla oman kodin suhteen jo pelkän värin vuoksi.

En vaihtaisi päivääkään!

The post Rescuekoiran kotiutuminen Espanjassa appeared first on DoggoFren.

Kyllä!

Koti oli tuntunut tyhjältä pitkään ilman tassujen ääniä, nuuhkutuksia, yhteisiä lenkkihetkiä ja sitä tuttua koirarutiinia.

Halusimme nyt myös auttaa alueella olevia kodittomia koiria. Koiria ja kissoja hylätään, kyseisellä alueella, kaduille ja tarhojen edustoille yhä sadoittain joka vuosi.

Erityisesti mustat isommat koirat jäävät tarhoille huomattavasti muita useammin. Alueella on jopa järjestetty mustan lemmikkieläimen kampanjapäiviä, tuomaan tätä ilmiötä esille.

Mustien koirien suuri määrä rescuetarhoilla johtuu useista syistä:

Black Dog Syndrome tarkoittaa tiedostamatonta ennakkoluuloa, jossa mahdolliset adoptoijat ohittavat mustat koirat ja kiinnittävät helpommin huomiota vaaleampiin koiriin. Mustien koirien ilmeitä ja olemusta voi olla myös vaikeampi lukea hämärissä kenneleissä, eivätkä ne aina erotu kuvissa yhtä hyvin sosiaalisessa mediassa. Tämän vuoksi ne voivat joutua odottamaan omaa kotiaan jopa neljä kertaa pidempään kuin vaaleammat koirat.

Valintamme oli selvä.

Tämä musta hurmuri leikki nätisti muiden pentujen kanssa samassa isossa aitauksessa. Hän oli tuolloin 6 kk ja palautunut jo ensimmäiseltä perheeltä takaisin samalle tarhalle. Oli kuulemma kasvanut lapsiperheelle liian isoksi. Ja äidin mukaan oli allergiaakin esiintynyt.

Tiedä näistä. Mutta jouduimme joka tapauksessa suurempaan syyniin, koska eivät he halua koirien tulevan takaisin perheiltä. Meiltä kysyttiin moneen kertaan, mitä teemme, jos koira kasvaa “liian isoksi”?

Vakuutettiin meillä olevan tilaa hänelle, kasvoi miten suureksi tahansa. Tassujen perusteella ei kuitenkaan ihan 30 kg jässikkä ollut kehittymässä. Ja vaikka olisikin, se olisi perheenjäsen, sitten vain enemmän ruokaa ja lenkkiä arkeen.

Haastattelu paikan päällä meni ilmeisesti hyvin, koska hänet varattiin meille samalta istumalta. Saimme luvan hakea tämän hurmurin viikon kuluttua, kun sterilointi ja eläinlääkäritarkastus oli tehty ennen kotiutumista.

Emme malttaneet odottaa..!

The post Täältä kaikki alkoi appeared first on DoggoFren.